keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Häämeikki


Tein häämeikin itselleni koulun meikkipakin meikeillä, koska en ehtinyt sitä kurssilla sairastumisen vuoksi tekemään.
Häämeikissä tulee käyttää klassisia värejä, jotka eivät ole liian räikeitä. Pohjan tulee olla peittävä ja tuotteiden vedenkestäviä kyyneleiden varalta.

Suunnitelma:

-Sekoitin pakin vaaleinta ja keskitummaa meikkivoidetta, jota levitin ohuelti iholle, jottei lopputuloksesta tulisi liian "maskimainen". Tämän jälkeen laitoin punaista neuraloivaa peitevoidetta, sekä silmien alle tummia silmänalusia neutraloivaa voidetta. Pohjaan lisäsin lopuksi hieman vaaleaa puuteria.

-Kulmat tein tummanruskealla kulmakynällä siten, että täydensin kulmia vain vähän, sillä ne ovat luonnostaan paksut ja en halunnut niistä paksumpia.

-Silmämeikissä levitin ensin vaaleanruskeaa hieman helmiäistä luomiväriä koko luomelle, jonka jälkeen tein tummanruskealla värillä banaanivarjostukset. Lopuksi häivytin värien rajat. Tein ohuet rajaukset mustalla eyelinerillä, jonka jälkeen laitoin mustan ripsivärin.

-Poskipunaksi valikoin hennon roosan sävyisen punan, jota laitoin kevyesti poskille.

-Huulet rajasin vaaleanpunaisella kynällä, jonka jälkeen laitoin poskipunaan sopivan, lähellä omaa huultensävyä olevan huulipunan.

Valmis meikki




Itsearviointi

Mielestäni meikistä tuli onnistunut!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Näytösmeikki

Näytösmeikkinä tein maskeeraustyyppisen pienelle lavalle suunnatun meikin. Tein meikin kauhuteemaan sopivaksi. Inspiraationa työhöni käytin alla olevaa kuvaa.


Inspiraatiokuva


Suunnitelma:

-Pohjan meikille tein valkoisella rasvavärillä, jota levitin koko kasvojen  alueelle. Kiinnitin värin valkealla puuterilla, joka sai pohjan näyttämään hieman keltaiselta.

-Seuraavaksi tein kulmat mustalla kulmakynällä. Tein kulmiin selvät rajat ja muodon, kuten inspiraatio kuvassani.

-Silmiin levitin useamman kerroksen mattamustaa luomiväriä, jotta väristä tuli tarpeeksi musta, joka ei kuulla läpi. Silmien alle tein häivytyksiä tumman sinisellä sekä violetilla luomivärillä.

-Varjostukset otsalle ja poskiin tein kevyesti mustalla luomivärillä.

-Huulille levitin valkoista huulipunaa, jonka päälle taputtelin hieman mustaa luomiväriä.

-"Halkeamat" tein mustalla eyelinerillä ja ohuella siveltimellä. Huulten halkeamiin otin inspiraatiota toisesta kuvasta.































Itsearviointi:

Työ onnistui mielestäni hyvin ja sain aikaiseksi kauhu teemaan sopivan meikin. Silmien häivytykset onnistuivat mielestäni hyvin ja halkeamista tuli kivan näköiset. Pohjan ei pitänyt olla noin keltainen, joten siihen en ole täysin tyytyväinen.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Trendimeikki


Trendimeikki tehdään aina sen hetken trendien mukaan. Käytin tässä työssä inspiraationa alla olevaa kuvaa, jossa on käytetty helmiäistä ja luumunsävyjä.

Inspiraatio kuva













Työsuunnitelma:

-Valikoin mallilleni sopivan keskitumman meikkivoiteen ja korjasin ihon virheet punaista neutralisoivalla peiteaineella sekä tummat silmänaluset korjasin niille tarkoitetulla peiteaineella. Tämän jälkeen levitin puuterin.

-Kulmat rajasin siisteiksi ja skarpeiksi ruskealla luomivärillä.

-Luomille levitin luumunpunaisella banaanivarjostuksen. Lopulle luomelle laitoin helmiäistä luomiväriä. Alaluomelle tein rajauksen luumunpunaisella värillä. Silmät rajasin mustalla rajasuvärillä ja ripsiin käytin mustaa ripsaria myös alaripsille.

-Poskipunaksi valitsin luumunsävyisen punan, jota levitin kohtuudella.

-Huulipunaksi valitsin raikkaamman punaisen kuin inspiraatiokuvassa, koska se loi mielestäni meikkiin hyvänlaista ilmettä.



Trendimeikki



























Itsearviointi:

Meikki onnistui mielestäni muuten hyvin, mutta silmien ollessa auki jää luomivärit hieman liian alas, jolloin näyttää, että niitä ei oikeastaan olisi.

Luonnollinen meikki


Luonnollisessa meikissä käytetään hyvin neutraaleja värejä ja vähän meikkiä, jotta malli näyttää mahdollisimman luonnolliselta.

Työsuunnitelma:

-Levitin mallilleni ohuen kerroksen keskitummaa nestmäistä meikkivoidetta. Nestemäinen meikkivoide ei ole niin peittävä ja "meikkimäinen" kuin voidemainen ja siksi valitsin sen. Puuteria laitoin hyvin vähän.

-Kulmia täytin vähän ruskealla luomivärillä, koska mallillani on luonnostaan hyvän paksuiset ja muotoiset kulmat.

-Silmiin tein ruskealla banaanivarjostuksen ja lopulle luomelle levitin luunvaaleaa luomiväriä. Rajauksia en tehnyt tähän meikkiin ollenkaan ja ripsiin käytin ruskeaa ripsiväriä.

-Poskille levitin hieman vaaleanpunaisen sävyistä poskipunaa tuomaan luonnollista hehkua.

-Huulet rajasin vaaleanpunaisella rajauskynällä ja huulipunaksi valitsin luonnollisen vaaleanpunaisen, mutta kuitenkin raikkaan sävyn.





Luonnollinen meikki


Itsearviointi:


Mielestäni onnistuin hyvin. Meikki on siisti ja malli on viimeistellyn näköinen, mutta ei liian meikattu vaan vaikutelma pysyy luonnollisena. 


Klassinen meikki


Klassisessa meikissä käytetään neutraaleja värejä, näkyvää poskipunaa sekä klassinen huulipunan väri on kirkkaan punainen. Meikkiin kuuluvat myös rajaukset.

Työsuunnitelma:

-Meikkivoiteeksi valitsin vaalean sävyn, joka sopi mallini ihon sävyyn. Peitevoiteilla viimeistelin tummat silmänaluset (sinistä neutralisoiva peiteaine) sekä punoittavat kohdat (nenänpielet, finnit) viimeistelin punaisen neutralisoijalla. Meikkipohjan päälle levitin puuterin.

-Mallillani on luonnostaan kohtuu paksut kulmat, joten en paksuntanut niitä juuri enempää vaan ainoastaan täytin kylmän ruskealla luomivärillä.

-Silmämeikin aloitin siten, että tein tummanruskealla suljetun banaanivarjostuksen. Lopulle luomelle levitin vaaleampaa ruskean sävyä ja häivyttelin värien rajat. Alaluomelle tein tummalla luomivärillä rajaukset. Sitten levitin mustan eyelinerin aivan ripsen tyveen. Tein rajauksista hieman "kissamaiset". Silmämeikin lopuksi taivutin vielä mallini ripset ja levitin niihin mustan ripsivärin. 

-Poskille levitin reilusti heleän punaista poskipunaa.

- Huulille valikoin klassisen, karpalonsävyisen, huulipunan, joka toi mukavasti raikkautta meikkiin. Huulet rajasin samansävyisellä huultenrajauskynällä.


Klassinen meikki








































Itsearviointi:

Meikissä mielestäni parhaiten onnistui huulet, sillä sävy on raikas ja huulet hyvänmuotoiset. Silmömeikissä on ehkä vähän huono värivalinta, joku muu väri olisi voinut toimia paremmin.

torstai 2. marraskuuta 2017

Discomeikki

Aiheenamme oli tehdä iltameikki discoon. Discomeikkiin kuuluvat korostukset ja varjostukset, kirkkaat värit, jotka näkyvät discovalossa sekä erilaiset glitterit ja kimalteet. 

Suunnitelma:

- Mallillani on hieman neliönmuotoiset kasvot, joten laitoin varjostusväriä leukaperiin sekä otsan reunoihin muokkaamaan kasvoista ovaalimman muotoiset. Korostusta laitoin hieman leualle ja otsan keskelle. 
- Meikkivoiteeksi valitsin vaalean sävyn, joka sopi mallini ihon sävyyn. Peitevoiteilla viimeistelin tummat silmänaluset (sinistä neutralisoiva peiteaine) sekä punoittavat kohdat (nenänpielet, finnit) viimeistelin punaisen neutralisoijalla. Meikkipohjan päälle levitin puuterin.
- Mallillani on luonnostaan kohtuu paksut kulmat, joten en paksuntanut niitä juuri enempää vaan ainoastaan täytin kylmän ruskealla luomivärillä.
- Silmämeikin aloitin siten, että tein tummansinisellä suljetun banaanivarjostuksen. Lopulle luomelle levitin vaaleampaa sinistä ja häivyttelin värien rajat. Alaluomelle tein tummella luomivärillä rajaukset. Sitten levitin mustan eyelinerin aivan ripsen tyveen, jonka jälkeen sekoitin sinisestä glitteristä ja vedestä eyelinerin, jonka laitoin mustien rajausten päälle. Näin sain mallilleni näyttävän kaksoisrajauksen. Silmämeikin lopuksi taivutin vielä mallini ripset ja levitin niihin mustan ripsivärin. 
- Silmämeikin jälkeen levitin hennosti punertavaa poskipunaa. 
- Huuliin valikoin raikkaan, karpaloa muistuttavan sävyn. Rajasin huulet ja levitin huulipunan mallilleni. 

Ennen ehostusta


                

Ehostuksen jälkeen

Itsearviointi: 
Mielestäni meikki onnistui hyvin, ja värimaailma on discoon sopiva. Glitter-rajaukset antavat kivan lisän meikkiin! 

maanantai 29. toukokuuta 2017

Ehostus - Päivämeikki sekä Päiväjuhlameikki

Päivämeikki

Alkupuhdistuksen jälkeen valikoin mallin vaalean ihonsävyn mukaan meikkivoiteen sekä peiteaineet tummille silmänalusille sekä kasvojen punoittaviin kohtiin. Tämän jälkeen laitoin puuteria ja pohja oli vamis.
Malli ei halunnut meikattuja kulmakarvoja, joten siirryin suoraan silmämeikkiin. Tavoitteena oli kevyt päivämeikki, joten pohjalle laitoin ensin luunvaaleaa luomiväriä, jonka jälkeen levitin koko luomelle vaaleanpunaista väriä. "Banaanin" tein vaalealla kuparin ruskealla, jonka jälkeen häivytin värien rajat silmistä.
Rajaukset silmiin tein tummanruskealla eyelinerillä, ettei katseesta tulisi liian jyrkkä. Ripsiin laitoin mustan ripsivärin.
Poskipunaksi valitsin hennon vaalenapunaisen punan, joka sopi mielestäni hyvin yhteen vaalenapunaisen luomivärin kanssa.
Huulipunan sekä rajauskynän valitsin poskipunaan sopivaksi, eli hennon vaaleanpunaisen, joka sopi mielestäni hyvin mallin kasvoille ja värimaailmaan. Pyöristin huulten luonnollista muotoa hieman huulipunan avulla.

Sivuprofiili






















Meikki edestä

Meikki silmät kiinni

























Päiväjuhlameikki

Pohajn tein samalla lailla kuten päivämeikissäkin. Kulmat tein mallin omalla tuotteella. Silmämeikkiin valitsin peruspäivämeikkiä tummempia sävyjä, koska kyseessä on päiväjuhlameikki. Sävyt olivat myös helmiäisiä korostaen juhlateemaa.
Aloitin meikin kuten aiemmankin, ensin vaaleaa pohjalle jonka jälkeen kuparista helmiäisväriä luomelle ja tummemmalla sävyllä "banaani".
Rajaukseen valitsin mustan eyelinerin luomaan katseeseen juhlallisuutta ja ns. dramaattisuutta.
Ripsiväriä en voinut laittaa, koska mallillani on ripsienpidennykset.
Poskipunaksi laitoin vaaleanpunaista väriä vähän enemmän kuin normaalin päivämeikkiin.
Huulet laitettiin mallin omilla tuotteilla. Värin valikoin silmiin sopiviksi ja tumma sävy on mielestäni juhlavampi kuin vaaleat sävyt.

Meikki silmät kiinni
Meikki profiilikuvassa




























Meikki edestä























Onnistuinko?

Mielestäni onnistuin kummassakin meikissä hyvin ja sain tehtyä meikkeihin selkeän eron päivämeikin ja päiväjuhlameikin välille. Peruspäivämeikissä onnistuin mielestäni hieman paremmin, tosin sitä olin harjoitellutkin enemmän.